
LÄHELLÄ Suvi Teräsniska
LÄHELLÄ Suvi Teräsniska la 12.8. klo 16
Sahan Elämysverstaan akustisissa konserteissa konserttivieras pääsee lähelle artistia. Elämysverstaalla on nouseva katsomo, jossa on 300 asiakaspaikkaa. Tilan intiimissä tunnelmassa konsertti on todellinen elämys, jonka täydentää Sahanlahden kesämiljöö Saimaan rannalla.
Upea Suvi Teräsniska on julkaissut urallaan yhteensä yksitoista albumia. Hänen tuorein levynsä, joulutrilogian kolmas osa Tämä maailma tarvitsee joulun, ilmestyi marraskuussa 2021. Tulevalta studioalbumilta puolestaan on julkaistu tähän mennessä singlet Kaikki joiden jäljet säästin ja Vihaton.
Syksyllä 2021 katsojat supersuositussa Vain elämää -ohjelmassa hurmanneen Suvin suurimpia hittejä ovat muun muassa Hento kuiskaus, Täydellinen elämä, Jos menet pois, Pahalta piilossa, Elämäni miehiä ja Hei mummo.
Suvi Teräsniskan albumeita on myyty yhteensä puoli miljoonaa kappaletta ja lähes jokainen niistä on ylittänyt platinarajan. Yleisön rakastama Suvi on palkittu mm. Emma-gaalassa Vuoden iskelmäalbumista 2017, Iskelmä-Finlandialla 2016 sekä Kullervo Linnan säätiön palkinnolla 2013
Liput:
Peruslippu 39 €
Konsertissa ei ole väliaikaa. Kesto noin 60min
Ryhmätiedustelut 010 5083 500 tai sales@sahanlahtiresort.fi
Tutustu myös muihin LÄHELLÄ konsertteihin tästä
Nyt suosittelemme sinulle
LÄHELLÄ konsertti Mato Valtonen ja Jore Marjaranta Band plays Rock’n’Roll
Lähellä konsertit on täällä taas! Tule nauttimaan illasta hyvän musiikin parissa!
LÄHELLÄ konsertti Katri Ylander duo
Lähellä konsertit on täällä taas! Tule nauttimaan illasta hyvän musiikin parissa!
LÄHELLÄ brunssikonsertti Mari Rantasila
Lähellä brunssikonserteista pääset nauttimaan sunnuntaisin klo 16. Tule sinäkin!
LÄHELLÄ brunssikonsertti Mikko Harju
Lähellä brunssikonserteista pääset nauttimaan sunnuntaisin klo 16. Tule sinäkin!
LÄHELLÄ konsertti Diandra
Lähellä konsertit on täällä taas! Tule nauttimaan illasta hyvän musiikin parissa!
LÄHELLÄ konsertti Tommi Läntinen akustinen trio
Lähellä konsertit on täällä taas! Tule nauttimaan illasta hyvän musiikin parissa!
LÄHELLÄ brunssikonsertti Waltteri Torikka ja Marko Hilpo piano
Lähellä brunssikonserteista pääset nauttimaan sunnuntaisin klo 16. Tule sinäkin!