Sahanlahti, yksi Saimaan alueen vanhimmista sahalaitoksista, syntyi 1765 perustetun, nykyisin jo hävinneen, vesisahan ympärille. Sahatoimintaa harjoitettiin Sahanlahden maisemissa lähes 200 vuotta.
Nykyisin Sahanlahti on maineikas ja perinteikäs matkailukeskus upealla paikalla Saimaan rannalla Puumalassa, vajaan tunnin ajomatkan päässä Savonlinnasta, Mikkelistä ja Imatralta. Uniikki ja kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen sahaympäristö ja nykyaikaisesti varustellut tilat luovat upean kokonaisuuden lomailuun ja juhlille.
Sahanlahdessa sinusta huolehtii sahan isäntäpariskunta Jaana ja Janne Kuivalainen. Isäntäpariskunnalle on kunnia-asia tuottaa sinulle mieleenpainuvia ja hyviä elämyksiä Saimaan kauniissa maisemissa, Sahanlahden ainutlaatuisessa miljöössä.
Lähiruoka, kotoisa palvelu ja alueen historia mielenkiintoisine tarinoineen ovat emäntä Jaana Kuivalaisen sydäntä lähellä. Sahanlahden isännän työ sopii hyvin sosiaaliselle Janne Kuivalaiselle, joka jutustelee asiakkaiden kanssa savusaunan lämmityksen ja lumitöiden lomassa. Leppoisa isäntä istahtaa mielellään kanssasi kahvipöytään.
Tämä kaksikko on luonut Sahanlahteen lämpöisen ja kotoisan ilmapiirin, jossa vieraat viihtyvät. He ovat esimerkillään tartuttaneet työntekijöihinsä saman innostuneen otteen tuottaa hyvän palvelun kautta elämyksiä Sahanlahden vieraille.
Sahanlahden vanha sahayhdyskunta syntyi 1765 perustetun vesisahan ympärille. Saha tunnettiin Puumalan eli Miettulan sahana ja maakunnassa siitä käytettiin nimitystä Puumalan ruukki. Kyseessä on yksi Saimaan alueen vanhimmista sahalaitoksista.
Alueen viimeinen saha purettiin vuonna 1936, joten sahatoimintaa Sahanlahden maisemissa harjoitettiin lähes 200 vuotta. Kulttuurihistoriallisesti arvokas miljöö henkii menneiden aikojen tunnelmaa vielä tänäkin päivänä.
Vanha vesisaha sijaitsi aluetta halkovassa koskessa, joka yhdistää Niskalammen ja sen yläpuolisen vesireitin Saimaaseen. Sahan olemassaolosta muistuttaa raunioiden ohella koskessa oleva vanha uittoränni.
Sahan ensimmäinen omistaja oli lääninsihteeri Johan Wilhelm Weinander. Vuosisatojen aikana sahan omistajat vaihtuivat lukuisia kertoja ja sen viimeinen omistaja oli Enso Gutzeit Oy, jolle saha siirtyi vuonna 1910.
Nykyinen vastaanotto- ja ravintolarakennus rakennettiin aikanaan sahan valttarin taloksi. Sahatyöläiset perheineen asuivat kosken molemmin puolin rakennetuissa mökeissä. Asukkaita oli kaksi perhettä mökkiä kohti. Sahan valttarin talon ja siihen kuuluvien ulkorakennusten lisäksi alkuperäisestä asutuksesta on jäljellä nykyinen museo pihapiireineen ja kosken Mikkelin puolella sijaitseva niin kutsuttu Jallun tupa.
Tukkilaisten keväinen saapuminen Sahanlahteen oli suuri tapahtuma. Tukit kuljetettiin sahalle kosken yläpuolista vesistöä pitkin, josta ne uitettiin ränniä myöten Saimaaseen. Uiton ajaksi tukkirännin yläpäässä ollut portti avattiin, jolloin vesi kuljetti tukit mukanaan alas.
Rännin alapäähän laitettiin uiton ajaksi puomi, jonka sisään tukit jäivät sumppuun. Näin muodostuneet lautat vietiin Enso Gutzeitin hinaajilla Kaukopään tehtaille sahattavaksi. Tukinuitto päättyi lopulta autojen yleistyessä, kun puutavaraa alettiin kuljettaa tehtaille maanteitä pitkin.
Työntekijöitä sahalla oli 1900-luvun alussa kuudesta seitsemään; kaksi miestä raamilla, kaksi purunajajaa, uittaja ja mylläri. Saha kävi kahdessa vuorossa ja työpäivän pituus oli kymmenen tuntia.
Töitä tehtiin koneen tahtiin ja yhden tukin sahaamiseen kului nelisen minuuttia. Nykymittapuulla pitkistä työpäivistä huolimatta tahti oli melkoisen väljä ja miehet joutivat vallan mainiosti polttelemaan piippua töiden lomassa.
Sahamiljööstä ei lapsilta leikkipaikkoja puuttunut. Tukkiränni tarjosi sahan lapsille jännittävän, joskin vaarallisen leikkipaikan. Porttia nostamalla ränniin saatiin hieman vettä, jolloin pahvin päällä voitiin laskea liukumäkeä alas ränniä.
Toinen mieluinen, niin ikään vaarallinen leikkipaikka sijaitsi vanhalla venelaiturilla. Pitkälle laiturille oli rakennettu kiskot, joita myöten laivojen tuomat tavarat kuljetettiin kärryissä rantaan. Lapsilla oli tapana ottaa kärryillä vauhtia kiskoja pitkin. Toisinaan kärryt päätyivät veteen asti, jolloin asianomaisille tuli kiire luikkia pakoon.
S/S Wenno (ent. Wetehinen) on rautarunkoinen tervahöyry, kuramylly. Se on Saimaan suuresta tervahöyrylaivastosta ainoa säilynyt rautarunkoinen laiva. S/S Wenno on ulkonäöltään lähes 1930-luvun asussaan, siinä on alkuperäinen höyrykone ja se on museoviraston perinnelaivarekisterissä.
S/S Wenno rakennettiin vuonna 1907 hoitamaan Puumalan Miettulan sahan eli Sahanlahden puutavaran kuljetuksia. Wenno siirtyi muutaman laivaisännän kautta vuonna 1934 Enso-Gutzeitin omistuksekseen. Vuonna 1966 laiva jäi Laitaatsiltaan seisomaan, vuonna 1972 Puumalan kunta osti Wennon romukunnossa, osittain riisuttuna.
Puumalan veneseura kunnosti aluksen taas liikenteeseen ja on ylläpitänyt talkoovoimin alusta toimintakuntoisena yhdessä Puumalan kunnan kanssa.
S/S Wenno tekee tilausristeilyjä kesäisin, jotta alus säilyisi toimintakunnossa ja höyrylaivakulttuuri eläisi Puumalassa vireänä.
Kirjailija Elsa Heporauta syntyi Sahanvalttari Johan Koposen tyttärenä. Kalevalaisten naisten ja Kalevala Korun perustajana tunnettu Elsa vietti lapsuutensa Sahanlahdessa. Myös hänen häitään juhlittiin Sahalla. Moninainen kulttuurivaikuttaja, joka on kertonut Ursula Keivaara – nimisissä kirjoissaan lapsuusmuistoistaan, oli avarakatseinen ja hyväsydäminen läheisten auttaja.
Ekosysteemikonseptin liiketoimintamallien kehittäminen
Sahanlahden ekosysteemikonseptin kehittäminen hankkeessa selvitetään Sahanlahden matkailualueen kehittämissuunnitelman mukaisten investointien liiketoimintamalleja, toteuttamissuunnitelmia, benchmarkia ja konseptointeja
Kesto 9/2022-12/2023
EU-rahoitus 35842
